Suomen eläimiä
Suomessa elää paljon eläimiä. Osa niistä syö mitä vaan ja osa taas pelkkiä kasviksia. Tässä on muutamasta eläimestä tietoa:
Kettu
Väriltään kettu on tavallisesti punaruskea punakettu; sävy voi vaihdella vaalean kellanruskeasta hyvinkin syvänpunaiseen. Sillä on valkoinen tai harmaa vatsanalus sekä tavallisesti mustat korvankärjet ja raajat. Myös hännänpää on tavallisesti valkoinen, ja eläimen kurkussa ja rinnassa voi olla valkeita merkkejä. Luonnossa tavataan muitakin värimuotoja, kuten hopeakettuja (noin 10 % ketuista, varsinkin Pohjois-Amerikassa ja Siperiassa), joiden sävy vaihtelee hopeanvärisestä lähes mustaan. Ristikettu on punaisen ja mustan ketun risteymä, jonka selässä on tavallisesti musta ristikuvio.
Kettuja esiintyy luontaisesti Euroopassa, Aasian pohjoisosissa, Pohjois-Amerikassa ja Saharan pohjoispuolisessa Afrikassa. 1800-luvulla kettu levitettiin ketunmetsästyksen takia myös Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Näillä uusilla elinalueilla se on muiden tuontieläinten tavoin aiheuttanut merkittäviä ongelmia alkuperäiselle luonnolle, mistä johtuen kettua pidetään yhtenä maailman sadasta haitallisimmasta vieraslajista Ketulla ei ole erityisiä vaatimuksia elinympäristönsä suhteen, vaan se tulee hyvin toimeen metsissä, pelloilla ja niityillä sekä kaupungeissa. Kaikkiruokaisuutensa ja sopeutuvaisuutensa vuoksi se on koiraeläimistä laajimmalle levinnyt.
Ilves
Naarasilves tulee kiimaan kevättalvella, Suomen oloissa useimmiten maaliskuussa. Herättääkseen uroksen mielenkiinnon se suihkuttaa virtsaansa ympäri reviiriään ja kirkuu ja mouruaa äänekkäästi. Urokset myös taistelevat keskenään naaraista. Pariteltuaan uros pyrkii etsimään seuraavan naaraan lähes välittömästi.
Toukokuun paikkeilla, noin kymmenen viikkoa parittelun jälkeen, naaras synnyttää tavallisesti yhdestä kolmeen poikasta lämpimästi verhoiltuun pesäluolaan. Ensimmäisen 2–3 viikon ajan pentujen silmät pysyvät kiinni. Emo huolehtii ja imettää niitä noin kaksi kuukautta. Tämän jälkeen poikaset alkavat tutustua ympäristöönsä ja seurata emoa pyyntiretkille. Vasta vuoden ikäisinä ne oppivat tappamaan. Emo ei surmaa pyytämäänsä saalista, vaan luovuttaa tehtävän pennuille. Pian emo karkottaa jälkeläisensä ja ne saavat tulla toimeen omin päin.
Nuoresta ilveksestä tulee sukukypsä toisena elinvuotenaan.
Karhu
Karhu on Euroopan suurin maalla elävä petoeläin. Eurooppalaisen ruskeakarhun pituus on 130–250 cm ja hännän pituus on 5–15 cm. Naaraat painavat 60–170 (200) kg, urokset 100–230 (300) kg.[ Suurin punnittu luonnossa elänyt suomalainen karhu on painanut 373 kg. Kuusamon Suurpetokeskuksessa Juuso-karhu painoi 483 kg. Pohjoisamerikkalaiset alalajit harmaakarhu ja kodiakinkarhu voivat kasvaa huomattavasti suuremmiksi ja painaa jopa 600 kg. Kaikkein pienin alalaji on luonnosta jo hävinnyt syyriankarhu. Karhun turkin väritys vaihtelee miltei mustasta aina vaalean kellanharmaaseen asti, jopa lähes valkoisia tavataan silloin tällöin.[ Karhun korvat ovat pienet ja pyöreäpäiset, mutta kuitenkin selvästi erottuvat. Karhulla on hyvä kuuloaisti ja monipuolinen äänivalikoima, johon kuuluu muun muassa karjahteluja, murinaa ja vihellysääniä. Vaikka karhu näyttää kömpelöltä, se voi nopeimmillaan juosta jopa 60 km/h. Yleensä karhu liikkuu metsässä hiljaa aistit valppaina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti